Joulu on suklaakonvehtien aikaa ja helposti sieltä rasiasta tulee valkattua ne lempparisuklaat ja jotkut yksilöt ei meinaa kelvata sitten kellekkään. Kakunkoristeeksi ne on hyviä! Meillä kyllä on kelvannut niin hyvin tänä vuonna kaikki, että avasin tätä kakkua varten uuden rasian, vielä on muutama rasia syömättä.
Tein suklaakakun jonka koristelin tomusokerilla ja suklaakonvehdeilla ja sulalla taloussuklaalla. Konvehdit kiinnitin sulalla taloussuklaalla.
Pelkällä kakulla ja suklaalla ei kuitenkaan eilen elelty, vaan syötiin täytettyjä kananmunanpuolikkaita, saaristolaisleipää katkaraputäytteellä, paahtoleipääkin oli tarjolla. Katkarapuskagen on älyn hyvää! Lisäksi oli itsetehtyjä lihapullia ja itsetehtyjä lohkoperunoita, katkarapuja ja salaattia.
Joulukoristeet on vielä näkösällä, loppiaisena niistä luovutaan ja laitetaan hieman talvisistusta ennen kuin harpataan kevääseen ja keltaiseen sekä muihin kevään väreihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti